Tunteiden sekamelska

Heippa ihanat!<3

Viime viikkoihin on mahtunut Ranskan matkaa, päättäreitä, kipeänä olemista
 ja rakkaan mummon kuolema. Tunteet ovat vaihdelleet ristiin rastiin. Aika hassua, että samalla voi olla niin onnellinen, mutta toisaalta sydäntä raastaa samaan aikaan kipu ja suru. Toukokuu on ollut minulle täynnä tunnemyllerryksiä.

Mutta kelataanpa monta viikkoa taaksepäin ihanaan Ranskan matkaan!

En ottanut hirveästi kuvia ihan vain sään takia joka ei meitä oikein suosinut. Satoi ja tuuli koko ajan ja sen seurauksena minä sainkin mitä ihanimman nuhan, joka ei ole vieläkään lähtenyt kokonaan pois. Muuten reissu oli todella onnistunut. Kierreltiin nähtävyyksiä, shoppailtiin, syötiin patonkeja, yritettiin puhua ranskaa ja seikkailtiin metrossa. Koko ryhmälle taisi jäädä hyvä mieli matkasta ja ketään ei onneksi ryöstetty:)!

Iina, Kätlin, minä ja Maiju

Viimeinen kuva koulussa:)

Maiju ja Kätlin

Viimeisellä kouluviikolla olinkin suurimmaksi osaksi poissa kovan nuhan ja mummon kuoleman takia. Kerkesin onneksi nähdä mummon vielä sunnuntaina reissusta tultuani. Tiedän, että näin on parempi mummolle hänen ei tarvitse enää kärsiä, mutta silti tuntuu vaikealta luopua niin rakkaasta ihmisestä. Onneksi sukulaiset ja kaverit ovat tukeneet minua paljon ja heidän seuransa piristää. Lauantaina, kun olimme saaneet todistukset oli aika vähäksi aikaa unohtaa murheet ja suunnata tyttöjen kanssa kaupungille syömään kesäloman kunniaksi. Kaikilla oli epätodellinen olo. Onko tämä totta, että peruskoulu oikeasti loppui? Mitä tapahtuu ensi vuonna? Saammeko uusia kavereita? Miten sopeudumme joukkoon ja uuden koulun arkeen? Säilyykö meidän ystävyytemme, vaikka menenmme eri kouluihin? Nämä kysymykset pyörivät varmasti kaikilla meillä päässä ja tavallaan saattoi ja saattaa edelleen olla vähän pelokas ja jännittynyt olo, varsinkin sitten elokuussa. Mutta nyt pitää nauttia vain lomasta, että jaksaa sitten ahertaa  ensi vuonna!

Eilen olivat mummoni Liisa Annikki Härkösen hautajaiset. Tilaisuus oli kaunis ja oli mukavaa, että paikalla olivat vain läheisimmät sukulaiset ja ystävät. Meillä onkin aika pieni suku, mutta sitäkin läheisempi. Ei se määrä, vaan se laatu:) Olen onnellinen, että elämässäni on vielä paljon hienoja ihmisiä, vaikka yhdestä jouduinkin nyt luopumaan. Mulla on ollut viime aikoina paljon menetyksiä ja surua elämässäni. Mummoni koki myös kovia ja menetti oman miehensä ja poikansa, mutta hän vain jaksoi, eikä koskaan luovuttanut ja olen niin ylpeä hänestä ja pyrin samaan! Sain itselleni korun, minkä mummoni sai ukiltani joskus lahjaksi. Hänellä oli se kaulassa melkein aina. Nyt kun itse pidän sitä kaulassani, tuntuu että mummo on aina mukanani ja niinhän itseasiassa onkin, sillä hän kulkee aina sydämessäni!<3


Ihanaa lomaa kaikille!


T.Varpu