sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Porkkana-bataattikeittoa talvipäiviin

Pakkaspäivinä mikään ei lämmitä paremmin kuin hyvä keitto. Tässä yksinkertainen ja varsin muuntelukelponen resepti porkkana-bataattikeittoon. Tein sen kaapista löytyneistä tarvikkeista ja hyvää tuli.

1 bataatti
3 porkkanaa
1 kasvisliemikuutio
1 valkosipulin kynsi
1/2 punainen chili
vettä
persiljaa
pehmeää vuohenjuustoa
kermaa
suolaa
pippuria
pinnalle chiliöljyä

Keitä vesi ja lisää kasvisliemi (käytän aina fond du chef-liemikuutioita). Kun vesi kiehuu, laita pilkotut kasvikset, valkosipuli ja chili. Keitä pehmeiksi. Soseuta kasvikset joko blenderissä tai sauvasekoittimella, lisää lientä saadaksesi sopivan koostumuksen. Lopuksi lisää persilja, kerma ja vuohenjuusto. Sekoita vielä nämäkin hyvin joukkoon. Laita takaisin kattilaan ja lämmitä, mausta suolalla ja pippurilla. Lisää tarvittaessa vielä kermaa mikäli keitto on liian paksua. Kermaa ja vuohenjuustoa voi laittaa ihan oman maun mukaan. Koristele persiljalla ja chiliöljyllä.


Ihania talvisia päiviä ja pysykää lämpiminä hyvä ruoan ja lämpöisten vaatteiden avulla!

-Hilla-

maanantai 14. tammikuuta 2013

Uusi vuosi - uusi look!

Uusi vuosi kujeineen tuli ja siitä inspiroituneina halusimme vähän muokata blogimme ulkoasua. Nykyinen tyyli kuvaa mielestämme paremmin meitä ja on ilmeikkäämpi. Toivottavasti te lukijat pidätte siitä myös! Aiomme vielä hioa yksityiskohtia tulevina päivinä ja viikkoina. Lisäksi tulossa on mm. kummankin kirjoittajan henkilökohtaiset esittelyt erillisillä sivuilla. Aiomme myös kunnostautua videobloggauksessa kevään aikana - so stay tuned! ;) Kommentit ja kehittämisideat ovat tervetulleita - olisi kiva kuulla, mitä fiiliksiä uudistukset teissä herättävät. Joten antakaa kuulua!

Alla myös pari uutta postausta joulusta Alpeilla ja matkastamme Tallinnaan. Tallinnassa räpsimme läjän kuvia blogia varten mm. nuo yläbannerin kuvat. Hillalla on uusi järkkäri, jota innolla harjoittelemme käyttämään. Uusia parempia kuviakin siis jatkossa luvassa.
Kuvaussessio Tallinnan hotellin kylppärissä
H&V

Tervehdys talvisesta Tallinnasta

Viime viikonloppuna suuntasimme yllätysmatkalle (Varpun joululahja Hillalta) Tallinnaan rentoutumaan hyvän ruoan, hierontojen ja kylpylän pariin. Matka alkoi lauantaina aamuvarhaisella. Tallinnaan meidät kuljetti täpötäysi Tallink Superstar. Viikonloppumatka lahden toiselle puolelle tuntui olevan usean muunkin suomalaisen idea ja kanssasisarten/veljien läsnäolo ei aina ollut niin mukavaa. Majoituimme Tallink Spa&Conference hotellissa, joka on verrattain uusi hotelli hieman vanhan kaupungin ulkopuolella. Hotellissa on mukava spa-osasto (joka tosin oli liian täynnä la:na) ja hyvät kauneuspalvelut.
Matkalla Tallinnaan sovittelimme laivalla laseja :)
Varpu hotellihuoneessa
Nopean majoittumisen jälkeen suuntasimme kirpeässä pakkasessa kohti kauppoja ja lounaspaikkaamme. Talvinen Tallinna esittäytyi meille kauniina auringonvalossa. Ainoa ongelma olikin meissä turisteissa, jotka palelimme jatkuvaan, ja jouduimme hakemaan lämpöä milloin kaupasta milloin kahvilasta. Lounaspaikaksi Hilla oli varannut jo Suomessa ravintolan Leib Resto ja Aed, joka sijaitsee vanhan kaupungin sydämessä tunnelmallisella sisäpihalla. Ravintola on Viron 50 parhaan ravintolan listauksella ja voimme suositella paikkaa lämpimästi. Pakkaspäivään sopi ihanasti takka ja tuoleilla olleet lampaantaljat. Kesällä pihalla on terassi ja voimme vain kuvitella, kuinka tunnelmallista siellä olisi istua kesäiltaa. Tarjolla on puhtaan makuisia annoksia hyvistä raaka-aineista valmistettuina ja todella maukasta paikan päällä leivottua leipää. Söimme molemmat kuhaa peruna-kukkakaalipaistoksella ja marinoitua fenkolia. Erittäin maukasta! Hinta tuntui kevyeltä suomalaiseen tasoon verrattuna.








Herkuttelun jälkeen menimme hotellille hierontaan ja kylpemään. Pakkasen jälkeen hotellin erilaiset saunat muodostuivat suosikeiksemme. Altaassa riitti porukkaa ja osa oli hiukan liiankin hilpeällä tuulella. Pienen ehostuksen jälkeen vatsamme kurnivat jälleen ja menimme etukäteen varattuun Von Krahli Aed -ravintolaan. Tämä suloinen ravintola on myöskin ihan vanhan kaupungin keskellä. Se hurmasi meidät heti, kun astuimme sisään. Tunnelmallinen sisustus ja ystävällinen palvelu yhdistettynä maukkaaseen ruokaan tekivät meihin vaikutuksen. Söimme kaikki kolme ruokalajia ja ehdottomia suosikkejamme olivat alkupaloista vuohenjuustovaahto-punajuurileipä ja jälkiruoista talon oma jäädytetty juustokakku. Se oli parasta kummankaan pitkään aikaan syömää juustokakkua - suosittelemme erittäin lämpimästi! Pääruokina meillä oli lihaa ja kanaa. Kummatkin annokset olivat maukkaita ja täyttäviä. Hinnat häkellyttävän alhaisia, kannattaa ehdottomasti käydä!











Hotellille palasimme noin kello 22.30 ja olimmekin jo aika uupuneita päivästä. Uni maittoi ja aamupalan sekä lyhyen hieronnan jälkeen teimme vielä pikakierroksen kaupoissa ja sitten olikin kotimatka jo edessä. Laiva oli vielä täydempi kuin mennessä ja tilaa ei meinannut löytyä mistään. Lopulta menimme laivan "parempaan" valkoisten liinojen ravintolaan ja saimmekin olla ihanan rauhassa sekä nauttia vielä maukasta lohta. Mukava Tallinnan matka nyt siis jo muistoissa - mukavaa oli ja seuraavan kerran täytyy ottaa ilo irti erilaisista hoidoista ja etsiä taas uusia makuelämäksiä! Aitäh!

Terkuin,
Hilla ja Varpu

Joulu Alpeilla


Mennyt joulu oli poikkeuksellinen joulu siinä mielessä, että vietin sen poissa kotoa ja poissa sukulaisten läheltä. Olimme Saksassa, Garmisch-Partenkirchenissä poikaystäväni kanssa joulua viettämässä. En ollut koskaan aiemmin käynyt Alpeilla, joten tämä oli ainutlaatuinen elämys. Matka oli onnistunut ja joulu hyvin erilainen kuin aiemmin.

Joulutunnelmaan virittäydyimme heti ensimmäisen iltana menemällä perinteikkäille joulumarkkinoille. Tarjolla oli kuumaa juotavaa glühweinia (vastaavaa kuin glögi) ja herkullisia makkaroita ja juustoja. Paikalla oli myös pieni orkesteri, joka soitti joulumusiikkia ja tottakai oli myös paljon jouluvaloja ja kuusi. Rakastan erilaisia markkinoita ja nautin kovasti tunnelmasta täälläkin. 



Majoituimme ihanassa majatalossa, jota pyörittää perhe tai pikemminkin suku ja sen naiset. Tunnelma oli jouluinen, ruoka erinomaista ja palvelu ystävällistä. Paikka oli oikein perinteinen ja siellä oli mm. joka ilta paikallista musiikkia ja tanssiesityksiä. Ruoka oli valmistettu rakkaudella rasvaa säästelemättä :) Suosittelen lämpimästä kaikille, joita kohde kiinnostaa ja jos haluaa nauttia autenttisesta tunnelmasta. Gasthaus Fraundorfer sijaitsee Partenkirchenin puolella eli ns. vanhassa kaupungissa, josta on pikku kävelymatka Garmischiin.
Näkymät Alpeille huoneemme parvekkeelta.
Hotellimme edustalla oli viehättävä kävelykatu.
Päivien aikana kävimme kahdesti laskettelemassa. Sää vuorilla oli viileämpi - onneksi. Kaupungissa nimittäin lämpötila oli jopa +10 astetta. Aurinko lämmitti kuin meillä joskus huhtikuussa. Toisaalta valo ja lämpö tuntuivat hyvältä. Oli kiva istua ulkona lounastamassa ja juoda glühweinia kaduilla olevilla kojuilla. Talvesta saa nauttia ihan kyllin kyllä täällä kotimaassa. Jouluaattona tutustuimme mäkihyppytorniin, ajoimme hevoskärryillä, lounastimme kaupungilla, joimme glühweinia muiden kaupunkiin tulleidein jouluvieraiden kanssa, illallistimme oman hotellimme ravintolassa, availimme lahjoja ja kävimme jouluyön messussa. Onneksi minulla oli mukana vähän joulusuklaata Suomesta, jota mutustelimme huoneessa. Joulupäivänä menimme junalla ja vaijerihissillä Saksan korkeimmalle huipulle Zugspitzelle (2964m) . Näkymät olivat hienot ja sää hyytävän kylmä.
Mäkihyppymäki

Rekiretki pyörillä jouluaattona
Jouluyön messu
Zugspitz

Zugspitz


Jännittävä ceasar-salaatti

Varasimme yhtenä iltana hienon hotellin spa-osaston yksityiskäyttöön ja pääsimme saunomaan sekä nauttimaan kuplivaa, joka kuului hintaan. Rentouttavan kylpemisen jälkeen uni maittoikin taas makeasti. Kuusi vuorokautta kului nopeaan, vaikka paljon ehdittiinkin touhuilla. Uudeksi vuodeksi palasin Suomeen ja uuden vuoden aaton vietin kotona Helsingissä ystävieni seurassa. Toivottavasti kaikilla lukijoillamme oli hyvä ja rentouttava joululoma!
Joulupäivän illallismenu
Span herkkuja
Uuden vuoden toivotukset kaikille ja mennäänpä nyt pian kohti kevättä! :)

t. Kummitus

keskiviikko 9. tammikuuta 2013

My life


Nyt olisi sitten MINÄ postauksen aika! Kerron asioita itsestäni ja minulle tärkeistä asioista. Ai niin muuten kävin siellä kampaajalla niin se väri ei tarttunut hiuksiini kovin hyvin, eikä näistä niin kovin tummat tulleetkaan. Mutta silti nämä ovat ihan kivat:)!





Mulla on koko ajan kylmä!:'D

Minulla on maailman ihanimpia kavereita, joiden kanssa olen kokenut vaikka mitä!

Tykkään lakkailla äidin ja itseni kynsiä
Tykkään todella paljon matkustamisesta

Rakastan uimista ja olin ennen uimaseurassa, mutta lopetin sen, sillä en halunnut edetä enää kilpatasolle.

Kiinslainen on miun lempiruokaa!

Olen todella läheinen Hillan kanssa, Hilla on miulle kuin toinen sisko, mutta välillä myös kuin toinen äiti. Voin kertoa ihan mitä tahansa Hillalle ja tiedän, että hän on aina tukenani.

Kesämökki on paras paikka kesällä:) Vietän suurimman osan ajastani täällä kesäaikaan..


Tykkään paljon eläimistä<3



Rakastan kokkaamista ja leipomista! Tovon, että isona  minusta tulisi joku kotitalousopettaja tms. tai se on yksi toiveammateistani. 

Taylor on lempilaujani!

Tykkään kauneusjutuista, vaatteista, shoppailusta..Olen aika tyttömäinen.

Huulikiillot ovat minun juttu,
Miun suosikkiravintolan nimi
Nauran paljon!




Valehtelevat Viettelijät on lempi tv-sarjani tällä hetkellä.




Olen laiha ja tiedän sen, enkä todellakaan ole ylpeä siitä.  Haluan sanoa yleisesti kaikille, koska monet varmasti painoani ihmettelevät, mutta en ole anorektikko eikä sellaista minusta tulekaan! Olen omasta mielestänikin todella ruma esimerkiksi selästä, koska luut törröttävät. Mutta minä en voi painolleni mitään ja syön kyllä koko ajan hirveästi nostaakseni painoani ja toivottavasti paino rupeaa nousemaan.







-Osaan irrotella kunnolla, mutta osaan olla myös  hiljainen ja hillitty. Riippuu aina vähän seurasta:)
-Kammoksun esitelmien pitämistä!
-Tykkään todella paljon tanssista
- Kesä on lempivuodenaikani
- Olen kova lukemaan kirjoja ja lehtiä
-Olen huono askartelussa ja  muutenkin käsitöissä
- Olen todella kärsimätön ihminen
- Tykkään todella paljon sisustamisesta





-Tykkään todella paljon kuvaamisesta ja haluaisin kunno järkkärin ja joskus sellaisen kyllä aion hankkia!
Pidän todella paljon kirjoittamisesta ja minusta on todella kivaa tehdä tätä blogia! Tässä oli nyt muutama juttu itsestäni ja myöhemmin tulee sitten lisää(; Toivottavasti piditte! Ja muuten postausehdotuksia saa antaa, jos on jotain mielessä:)!



T. Varpu