lauantai 20. syyskuuta 2014

Tauon paikka

Moi!

Olen miettinyt tätä tosi pitkään, mutta nyt on aika kertoa teillekin. Aion pitää taukoa tästä blogista. Kuten olette varmaan huomanneetkin postaustahdista ja postauksista, ettei into ole ollut huipussaan. Mistäkö tämä sitten johtuu? Rakastan kirjoittamista ja bloggausta, mutta jotenkin tuntuu suurelta taakalta aina tulla tänne ja aloittaa postausta. Tuntuu, että blogi junnaa vaan paikallaan.Haluaisin niin erilaisen tästä blogista, mutta se ei tietysti onnistu, koska tämä ei ole vain minun blogini. Esimerkiksi ulkoasun uudistus on todella hankalaa, kun asumme niin kaukana Hillan kanssa toisistamme. Lisäksi haluaisin säännölisen postaustahdin, mutta en kuitenkaan halua, että täällä olisi vain minun postauksiani. Vapaa-ajasta muutenkin suuren osaa aikaani vievät erilaiset jumpat, lenkkeily, koulu ja kaverit. Aikaa blogin päivittämiselle ja varsinkin kuvien ottamiselle on tosi rajallisesti. Nautin täysillä vapaa-ajan puuhistani ja koen ne tällä hetkellä kaikkein tärkeimmiksi.

Joten siis, aion nyt kaikessa rauhassa miettiä mitä teen. Voi olla, että perustan oman blogin tai jatkan täällä. Mutta olen varma, että jatkan kirjoittamista jossain vaiheessa ja ilmoitan siitä ehdottomasti tänne!


Ihanaa syksyn jatkoa ja palaan taas ilmoittaen jatkosta!

xoxo Varpu

sunnuntai 31. elokuuta 2014

Nykin ostokset

Moikka!

Nyt olisi viimeinkin luvassa Nykin ostosten esittelyä! Päätin esitellä tässä sellaiset lempparijutut:) Shoppailin eniten outletissa, jossa meillä vierähtikin koko päivä. Muuten taisin tehdä eniten ostoksia Victoria's Secretilta.


Baby lipseja tietysti! Olen ihan rakastunut näihin!

Terveellisiä proteiinipatukoita, jotka ovat ihan taivaallisen makuisia!

Paljon erilaisia treenivaatteita VS:lta, Aeropostalesta ja Nikelta

Guessin paita, hame ja treenitoppi

Guessin toppi ja Forever 21:n paita

Tommy Hilfigerin neulepaita

Neuletakki Forever 21
Paita Aeropostale

Ihana mekko Forever 21

Huppari on Aeropostalesta

Lökärit löytyivät VS:lta

Harmaat paidat ovat Vs:lta ja Aeropostaelta

Starbucksmuki!

Hullaannuin Nykissä kynttilöihin ja ostinkin niitä ihan mukavasti.. Tässä 3 lempparia! Noita Yankee Candleleita ei meinannut löytyä mistään, mutta vikana päivänä huomattiin ne yhdessä kaupassa ja i was happy!:)

Paljon VS:n tuoksuja ja rasvoja!

Guessin rannekello ja kaulakoru!

Shampoo ja hoitoaine sekä pari kynsilakkaa(:

Sephorasta löysin viimeinkin kauan haluamani Naked-paletin! Ihania sävyjä ja plussaa myös todella hyvästä pigmentistä ja kestävyydestä. Mukaan tarttui myös siveltimiä, huulikiiltoja sekä huultenrajauskynä. Ostin myös Macin huulipunan!

Tässä vielä tämän paletin värit!

Michael Korsin pikkulaukku on ollut kovassa käytössä!

Olen myös niiiiiin rakastunut tähän Michael Korsin lompakkoon!<3


Tällaisia ostoksia muun muassa tarttui mukaan! Lisäksi erilaisia ruokajuttuja, VS:n alusvaatteita, meikkipussi ja yöpaita sekä muutamia hiustenhoitotuotteita.... Kaikenlaista ihanaa!. Olen itse tosi tyytyväinen näihin ostoksiin ja kaikki ovat olleet jo kovassa käytössä!


xoxo Varpu

keskiviikko 20. elokuuta 2014

Lovely lovely New York!

Arki on jälleen alkanut ja loma alkaa pian olemaan etäinen muisto. Valitettavasti. Onneksi hyviä muistoja jäi roppakaupalla viime kesältä. Tässä tulee katsaus Nykin reissuumme kummituksen näkökulmasta ja ipadin kuvien kera. Oma järkkärinihän on ollut telakalla jo pitkään, toivottavasti se tulee kuntoon lähiaikoina.

Laitan tähän reissumme kohokohtia eli minulle mieleenpainuvimpia hetkiä, hyviä ruokia ja fiiliksiä. Niitä toki oli paljon mutta olen yrittänyt valita muutamia ylitse muiden. Lisäksi saatte pari vinkkiä, jos olette New Yorkiin suuntaamassa :)


Ensimmäisenä iltana bongasimme heti hotellin edustalta street food-kojuja, joissa tarjoiltiin monenlaisia herkkuja. Alkupalaksi nautimme papayasalaattia ja sitten suuntasimme suoraan Victoria's Secretille, missä vierähtikin useampi tunti. Katuruokafestarit jatkuivat koko reissumme ajan ja kävimme siellä useamman kerran. Hotellimme oli Hotel Stanford (43 West 32nd Street). Sijainti ideaalinen shoppailua ja ytimeen tutustumista varten.

Joka aamu haimme soijalatet Starbucksista!
Le Pain Quotidien oli suosikki aamupalapaikkamme. Luomua..

Empire State Building sijaitsi myös hotellimme lähellä.
 
New Yorkissa matkailevan kannattaa varata mukaan erittäin hyvät kengät ja laukku, jota jaksaa raahata mukanaan koko päivän. Meillä jalat ja hartiat olivat koetukselle, mutta onneksi läheltämme löytyi edullinen hierontapaikka, jossa kävimme melkein joka päivä. Siellä saimme jalkahierontaa, mani- ja pedikyyrit.

Jalat ennen hoitoa..
Kynnet jälkeen hoidon..
Matkoilla yksi mukavimmista asioista on tietenkin ruokailu. Tämän matkan uusi ja parhain ravintolalöytö oli mielestäni Northern Spy Food co. (511 East 12th Street). Pieni mutta viihtyisä ravintola, jossa palvelu oli hyvää ja ruoka erinomaista. Alkuun söimme grillattua pitaleipää ricottamoussella ja tomaattimössöllä. Pääruokana minä söin ankkaa ja Varpu vaaleaa kalaa. Erityisesti kala ja sen lisukkeet olivat tajunnan räjäyttäviä. Yhteisenä lisukkeena oli vielä mahtavaa kukkakaaligratiinia. Suositellaan aivan kympillä tätä paikkaa!!!
Tunnelmallinen Northern Spy Food co.

Grillattua pitaa lisukkeineen.

Herkullista ankkaa.
Tällä reissulla käytimme paljon apuna Time Outin 100 best New York restaurants nettisivua. Suosittelen sitä kaikille, jotka etsivät hyviä ruokapaikkoja. Alla vielä muutamia muita ruoka-aiheisia kuvia ja suosituksia.


Kasviskääröjä katuruokakojusta.

Frozen yogurtia tuli nautittua päivittäin.

Carage-ravintolassa olen käynyt joka Nykin reissulla. Live jazzia ja parhaita simpukoita!
Ostoksia tuli reissussa tehtyä melkoisen mittavasti meillä kummallakin. Suurimmat hankinnat teimme Jersey Gardens Outletissa. Sinne pääsee nopeasti bussilla Manhattanilta ja hinnat ovat kyllä edullisia. Meille nyssäköitä tarttui mukaan monesta eri kaupasta. Itse ostin erityisesti urheiluvaatteita ja Tommy Hilfigerin vaatteita.

Fiilikset shoppailujen jälkeen :)
 
Taksissa matkalla takaisin hotellille ostosten kera. Tyytyväisenä!
Lopuksi vielä muutamia suosikkipaikkoja Nykissä. Nämä ovat kaikki ilmaisia ja niissä voi levähtää hetken kaiken hälinän keskellä.

Battery Park on aivan eteläisessä kärjessä ja sieltä näkee Vapauden patsaan.

Bryant Park on lempi puistoni. Keskellä kaupunkia. Siellä on ravintoloita, ilmaisia leffoja..

Central Park - ei tarvitse selittelyjä.

Me Central Parkissa.

¨9/11 Memorial. Vetää mielen hiljaiseksi.

SoHO ja sen pikkukujatm pienet ravintolat ja kahvilat.
Paljon jää sanomatta tässä. Paljon kuvia jää laittamatta. Niihin palaamme vielä myöhemmin uudelleen. Tässä päällimmäisiä muistoja matkastamme. Oli mahtavaa!


Väsyneet mutta onnelliset matkaajat - Toronton kautta kotiin ja uusia reissuja suunnittelemaan!

Kiitos Varpulle ihanasta matkaseurasta. Olen onnellinen, että toteutimme tämän pitkäaikaisen haaveemme! Joku päivä vielä uudelleen :)


-Hilla-


tiistai 5. elokuuta 2014

New York

Moikka pitkästä aikaa!

Nykistä on palailtu tänne kotikulmille ja olenpa kerennyt piipahtamaan Ruotsissakin! Aika on mennyt taas hirmuista kyytiä eteen päin, mutta hengissä ollaan! Reissupostaukset tulevat nyt todella jäljessä, mutta parempi myöhään kun ei milloinkaan, eikö?;)

Lähdimme reissuun 14.7 maanantaina iltapäivällä. Menomatka meni mukavasti leffoja katsellessa, tulevaa matkaa suunnitellessa, ruokaa syödessä sekä nukkuessa. Lento ei tosiaan tuntunut edes pitkältä, vaikka vähän jännitin, että mitenköhän sen jaksaa istua. Nykin kentällä kaikki sujui ongelmitta ja pääsimme nopeasti taksiin suuntana meidän hotellimme. Vaihdoimme nopeasti vaatteita ja lähdimme tutkimaan vielä Times Squarea sekä kävimme syömässä. Rupesimme suht ajoissa nukkumaan, että jaksettaisiin herätä seuraavana aamuna.

Päivät 1- 3

Minun ja Hillan outletostokset...:D

Ihanaa aamupalaa luomukahvilassa! Söimme puoliksi tuollaisen munakkaan sekä tuoreita marjoja.


Starbucksin soijalattea jäi ikävä!

Nuo örkit halusivat välttämättä samaan kuvaan meidän kanssa..:D








Söimme puokkiin tämän taivaallisen ravioliannoksen!








Ekoina päivinä kävimme shoppailemassa outletissa, Guggenheimissa, Little Italyssa sekä China Townissa, kävimme ajelemassa turistibussilla, joimme paljon Starbucksin soijalattea, kävimme ihanissa aamiaispaikoissa sekä ravintoloissa, kävelimme jalat rakoille asti, testasimme hotellia lähellä sijaitsevaa hierontaa, söimme maukasta frozen jogurttia... Pahoittelen vähäisiä kuvia, sillä ekoina päivinä emme jaksaneet raahata järkkäriä mukana. Otimme kuvia Hillan iPadilla sekä kännyköillä. Loppupäivistä onkin sitten paljon enemmän kuvia. Teen varmaan myös kännykällä otetuista kuvista postauksen!


Mutta palaillaan pian seuraavan postauksen merkeissä!

xoxo Varpu