sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Feeling good with my best friend

Nyt on ihana viikonloppu loppusuoralla. Meillä oli Oonan kanssa tosi kivaa eilen ja tänään. Pelailtiin, sekoiltiin (like always), tanssittiin, kuunneltiin musiikkia, mentiin pimeellä ulos piilosta, katottiin elokuva LOL, puhuttiin syvällisii ja otettiin kuvia mm.! Ihanan rento viikonloppu. Tänään käytiin myös  antiikkimessuilla äidin kanssa etsimässä vähän inspiraatiota tulevan kodin sisustukseen. Käytiin samalla mummon ja ukin luona pistäytymässä. Nyt aattelin ruveta kattomaan telkkaria ja vähän valmistautumaan huomista varten. Toivottavasti teillä oli kiva viikonloppu myös(:!

Mutta tässä muutama kuva viikonlopusta!  Kiva kun katsottiin Oonan kanssa näitä kuvia, eikä meinattu tunnistaa aina itteemme näistä kuvista:'DJoten laitoin nyt kuvien alle selvennykseksi, että kumpi siinä kuvassa on. Me ollaan oikeesti aika samannäköisiä! Ulkona oli muuten tosi kaunis ilma ja tuli kivoja kuvia. Jouduttiin tosin ottamaan kuvat kännykällä, koska miun oma kamera on rikki:(



Oona

Minä

Minä

Nautiskelen auringosta;)

Oona

Minä

Oona

Oona:)

haha, kokeiltiin huvikseen meidän jotain ikivanhoja halloween naamareita:'D!

Coktailtikkuja!<3

Minä


Minä hyppimässä
                                 

- Varpu-

lauantai 27. lokakuuta 2012

Viikonloppu!

Viikonloppu jälleen! Tänään tein sitä Islanti videota tiistain aamunavauksen pitoa varten. Siinä vierähtikin mukavasti pari tuntia. Lisään sen luultavasti  tänne blogin puolellekin kohan kerkeän. Illemmalla Oona tulee meille yöks(: Juhlitaan halloweenia vähän etukäteen. Tulee kyllä kivaa. Ens viikolla tiistaina ollaan menossa tutustumaan eri ammattikouluihin ysien kanssa. Toivottavasti sais vähän vinkkejä opiskelupaikan suhteen. Odotan kyllä innolla! Ja kerrankin viikko ilman kokeita!On meillä tosin Ruotsin sanari, mutta se ei ole onneksi kovin vaikea. Mutta nyt viikonlopun viettoon!

Owl City- Good Time feat. Carly Rae Jepsen


T. Varpu

maanantai 22. lokakuuta 2012

Höpsöilyä!



Tässä olisi vielä muutama kuva viikko sitten, kun oltiin Oonan kanssa kaupungilla:)Käytiin  leffassa ja vähän shoppailemassa.Oli kyllä kivaa!

Karuselli on meidän juttu!




                                       

Hauskaa sovituskopissa:D

Tein mutakakkua!


Tässä juuri mietin, että synttärini lähestyvät ja olisi kiva tehd'ä joku kakku. En halua mitään perus kermakakkua, vaan jonkun erikoisemman. Kakkuvinkkejä otetaan vastaan!:)


T. Varpu




Helsingin reissu!

Nyt on loma ohi ja olisi aika palata taas arkeen. Oli ihanaa rentoutua, kun pääsi pois kotoa Helsinkiin. Viikko oli lyhyt, mutta todella kiva. Maanantaina lähdettiin kaverini Kätlinin kanssa hänen isän kyydillä Helsinkiin, jossa majotuimme Hillan luona. Juotiin teet ja lähdettiin sitten Centraliin syömään. Siellä menikin pari tuntia. Aivan ihana paikka! Seuraavat päivät kuluivatkin shoppaillessa, leffassa, ihanissa ravintoloissa ja kahviloissa, kierrellen ja kävellen, kuvia otellen...Käytiin myös yhdellä kirppiksellä! Torstaina oli haikeaa lähteä pois. Oltiin molemmat Kätlinin kanssa silleen, että äääh en haluu pois rupee itkettämään!:D Junamatka takaisin sujui tosi hyvin,muillakin matkustajilla oli hauskaa kun he nauroivat ja hymyilivät meidän jutuillemme:)Ihana reissu takana, tässä olisi muutama kuva!



Kanapasta

Vuohenjuustosalaatti





Olimme Hillan kanssa meksikolaisessa syömässä! Ihanaa ruokaa oli.





                                                     

                                                         




Hauskaa on:)
                                                     





                                       
Olipa ihanaa istua ulkona nauttimassa aamiaista. Join maailman parasta lattea!
                                           
Vuohenjuustopasta





                                                     T. Varpu

torstai 11. lokakuuta 2012

Syysloma lähenee

 En ole mikään nero noiden otsikkojen keksimisessä;)mutta siis, vielä olisi huominen jaksettava ja sitten olisi viikko lomaa! Täytyy sanoa, että loma tulee kyllä tarpeeseen. Huomenna olis vielä mantsan koe ja sitten saisi huokaista helpotuksesta vähäksi aikaa. Koe tulee olemaan tosi vaikea ja luulen ettei se mene kovin hyvin, mutta aina ei voi onnistua. Lukenut olen kyllä paljon, mutta asiat eivät jää päähän! Huomenna olen koulun jälkeen menossa parhaan kaverini kanssa kaupungille syömään, leffaan ja ehkä vähän shoppailemaan:) Menemme katsomaan Step Up: Revolutionin. Täydellinen aloitus lomalle siis! Lauantaina ei tosin ole niin mukava juhla tiedossa, sillä olemme menossa yhden tuttumme hautajaisiin. Itse en kyllä häntä kunnolla tuntenut. Maanantaina sitten olen menossa virolaisen kaverini Kätlinin kanssa Helsinkiin muutamaksi päiväksi. Tiedossa olisi mm. shoppailua,leffassa käyntiä (Kätlin haluiaisi myös nähdä Step Up:in, joten luultavasti saan katsoa sen kaksi kertaa:D)Hillan kanssa syömään ja kaikkea muuta kivaa! Odotan kyllä innolla Helsinkiin menoa, sillä se on niin kiva paikka ja saa vähän vaihtelua. Majoitumme Hillalle, kun se itse menee kaverinsa luokse siksi aikaa. On muuten todella ärsyttävää, että olen taas tulossa kipeäksi juuri kun olisi tarkoitus lähteä reissuun.Islantiinkin kun lähdin olin todella kipeä. Nyt on sitten kurkkukipua ja lievää nuhaa. Kätlinilläkin tosin on kurppukipua, että saa nähdä ollaanko molemmat ihan kuolleita Helsingissä:) Mutta en anna nuhan häiritä reissua, pakko sinne on päästä. Äitini ja siskoni menevät Imatran kylpylään muutamaksi päiväksi. Perinteisesti olemme olleetkin siellä ja se on todella hyvä kylpylä! Imatralla ollessamme olemme äidin kanssa käyneet aina yhdessä aivan ihanassa kiinalaisessa hieronnassa. Se on todellakin "must" juttu siellä! Vähän harmittaa kun en itse sinne pääse nyt kun on tämä Helsinkiin meno, mutta meillä tulee varmasti Kätlinin kanssa myös todella kivaa! Keväällä sitten pitää mennä kylpylään pulikoimaan:)! Reissun jälkeen Oonan olisi tarkoitus tulla meille yöksi ja pidetään leffailta ja tehdään kaikkee muuta kivaa:) Ajateltiin katsoa LOL, joka tuleekin kauppoihin tuossa syysloman aikana. Todella hyvä elokuva! Myös töitä on tiedossa, sillä tyhjennämme varastoa ja viemme tavaroita jo tulevaan  kotiimme.




Oikein ihanaa syyslomaa kaikille!

Terkuin: Varpu



tiistai 9. lokakuuta 2012

Varpuniemi talviunille

Olin viikonlopun Varpuniemessä mökkeilemässä muutamien ihanien ystävieni kera. Meillä oli mukava syksyinen viikonloppu ja mieli virkistäytyi todenteolla. Aika tosin taas loppui kesken, kuten se aina siellä loppuu.

Saavuimme perjantaina vasta puolen yön aikaan ja ulkona raivosi syysmyrksy. Satoi räntää, vaikka lämpöä oli kuitenkin +9. Tuuli oli kova ja oli pilkko pimeää! Sisällä onneksi lämpeni nopeaan ja oli suloista tuutua sateen ropistessa kattoon. Yllättäen aamu valkeni aurinkoisena ja koko päivänä ei satanut. Pistimme kesäkukat pois ja raivasimme kaiken tarpeellisen talven tieltä pois. Iltapäivällä suuntasimme Natura-polulle, joka oli vielä korkkaamatta. Reitti oli aivan upea ja nautimme suuresta ulkoilusta hienossa säässä. Parasta koko kokemuksessa oli se, että saimme pelastaa lampaan, joka oli juuttunut kiinni terävään piikkilankaan ja huuteli hädissään metsän keskellä hyljättynä. Onneksi sen iho oli säilynyt ehjänä ja piikit olivat vain turkissa kiinni. Saimme sen irti lopulta ja se pääsi palaamaan laumansa luokse. Olipa hieno kokemus pelastaa luontokappale!

Illalla kokkailimme fenkoli-tomaattirisottoa ja paahdoimme puna-, kelta- ja raitajuuria. Olipas namia ja ulkona palavat kynttilät loivat mahtavan tunnelman. Sunnuntaina nautiskelimme vielä auringonsäteistä ja brunssista ennen paluumatkaa. Huippu viikonloppu ja paljon hyviä uusia muistoja! Nyt odotellaan, että pääsisi vaikka kerran talvella poikkeamaan mökille. Silloinkin siellä on aika jännittävää olla.

Juurekset illan keitoksia varten

Gaucho tunnelmoi syksyä

Pikku Lambin pelastusoperaatio
Mieletön "kääpäpuu" Natura-polun varrella

Kääpäset


Reippaina polulla
T. Hilla