tiistai 2. lokakuuta 2012

kiinalaista ja omenapiirakkaa

Sunnuntaina tein hapanimeläkanaa, mitä teimme perjantaina kotsassa. Se onnistui niin hyvin ja on todella helppotekoinen! Jälkkäriksi leivoinkin omenapiirakkaa jäätelön kera.


(neljälle)
Ainekset:

500g broilerin rintafileetä suikaleina
1 porkkana ohuina viipaleina
1 sipuli lohkoina
1/2 punainen paprika suikaleina
1/2 vihreä paprika suikaleina
1prk ananaspaloja
1,5dl hapanimeläkastiketta
2rkl soijakastiketta
öljyä paistamiseen

Valmistus:

Paista broileri kuumassa öljyssä lähes kypsäksi. Lisää sipuli ja porkkana ja jatka paistamista pari minuuttia. Lisää paprikasuikaleet ja ananaspalat ja paista vielä minuutti, kunnes kasvikset ovat hieman pehmenneet, mutta edelleen rapeita. Kaada joukkoon kastikkeet ja kuumenna sekoittaen.
Tarjoa keitetyn riisin kanssa






                                     SITTEN VIELÄ....

Kaverukset  leikkivät yhdessä:)



Muuten nyt ollaan jo lokakuussa! Viikot menevät huimaa vauhtia ja kohtahan se joulukin jo alkaa olla lähellä ja meillä on muutto edessä. Tuntuu oudolta ajatella, että asun vain pari kuukautta enää nykyisessä talossamme. On aika haikeaa muuttaa pois omasta lapsuudenkodista, mutta toivotaan että uudesta tulee hyvä ja yhtä rakas!

T. Varpu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti