lauantai 29. kesäkuuta 2013

Huh, tätä hellettä!

Heissan!

Tällä viikolla on ollut aivan mahtavat  helteet! Tyyliin jotain +30 astetta ja aurinkoista:)
Päivät ovat menneet mökillä ollessa, torilla istuessa, jäätelöä ja mansikoita syödessä sekä tietysti on tullut uitua jonkin verran.  Muu poppoo lähti tänään veneilemään, mutta minä menin mökille löhöämään.

En ole tehnyt mitään erikoista kesäkuun aikana. Yleensä aina mulla menee kesäkuu vähän ohi, että en tee oikein mitään. Heinäkuussa taas on hirveästi aina tekemistä ja kiireitä.
Juhannuksena oltiin tätini mökillä Ilomantsissa. Grillailtiin, uitiin, saunottiin ja juteltiin:) Minä jäin yöksi sinne ja muut tulivat kotiin nukkumaan. Minua on muuten aina kesäisin häirinnyt valoisuus, kun menen nukkumaan. Uni ei tule meinaa tulla millään. Onneksi nyt siihenkin on ratkaisu, nimittäin aitta! Äiti siivosi aitat nukkumisaitoiksi ja minä olen käytännössä muuttanut yhteen aittaan:) Siellä on ihan pimeää ja tosi hyvä ilma. Hyvät unet saa!

Shoppailtuakin on tullut hieman, löysin alesta uuden pienen ihanuuslaukun! Mietin pitkään ostanko vai enkö osta, koska yleensä en käytä niin värikkäitä laukkuja, mutta rakastuin siihen niin totaalisesti, että pakkohan se oli ostaa:) Lisäksi mukaan tarttui maybelinen bb-voide ja muutama paita.Eilen tehtiin äidin kanssa huippulöytö, nimittäin Anttilassa oli jäätelökone alennuksessa! Pakkohan se oli ostaa ja nyt vaan omatekoista jäätelöä tekemään;)


Ravintoloissakin on tullut herkuteltua:)

Sateiset päivät on hyvä käyttää leipomiseen!



Tämän söpöliinin kanssa juuri herätty ihanilta unilta aitassa ja istuskeltiin  yläaitan rappusilla.





Uusi ihanuuslaukku H&M:ltä!<3












Kun olimme Helsingissä muutama viikko sitten, miun lompakko hajosi ja löysin tämän aivan ihanan guessin lompakon! Olen niin rakastunut tähän!


Oikeastaan miun olikin tarkoitus mennä Helsinkiin nyt viikonlopuksi, mutta tuli vähän mutkia matkaan niin pitää siirtää reissua vähän myöhemmäksi. Pakkohan se on perinteisesti käydä lintsillä kiljumassa ja mässäilemässä.

Kesän aikana mulla onkin meneillään nyt vähän erilainen kuuri, nimittäin ois tarkoitus lihottaa itseäni alipainon takia. Kesällä se onnistuukin helpommin, kun saa syödä ihania herkkuja mm. jäätelöä ja tuoretta mansikkakakkua. Toivon todella, että kesän loputtua olen paremmassa kunnossa ja paino olisi melko normaali.


Aurinkoisia lomapäiviä teille ihanat!<3

T. Varpu 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti