sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Menetyksiä

Anteeksi taas, kun on tullut postaustaukoa minun osaltani. Mulla on ollut nyt vähän ikävä viikko takana, sillä mummoni kuoli viime viikon lauantaina. Tavallaan tiesin, että pian se varmaan tapahtuukin, mutta aina se silti tulee isona yllätyksenä. Koulussa on onneksi saanut ajatuksia muualle ja kaverit ja Hilla ovat ihanasti olleet tukenani. Olen tämän surun keskellä piristänyt itseäni kokkailemalla. Tein tuota porkkana-bataattikeittoa, minkä ohjeen Hilla oli tänne laittanut ja sen kaveriksi teeleipiä. Eilen sitten oli vuorossa ihanaa tomaattista kanapastaa ja tänään varmaan taas kokkailen jotain. Pakastinkin ammottaa tyhjyyttään, jospa sinnekin leipoisin esim. pullaa ja marjapiirakkaa.

Ensi viikolla ei onneksi ole kokeita niin saa ottaa vähän rennommin. Kalenteri on silti ihan täynnä merkintöjä, joka päivälle jotain menoa:) Ollaan menossa myös katsomaan kuollutta mummiani.

Minun ja Hillan omat "esittelysivut" ovat pian tulossa, Hilla on ahkerana jo väsännyt omansa, minä yritän tässä piakkoin saada omani valmiiksi niin voidaan julkaista ne sitten:)


Jotta tästä postauksesta ei tulisi ihan tylsä, niin lisään tähän muutaman kuvan viime viikolta.

Maustettua kanaa ja kasviksia = Helppoa ja herkullista!

Tomaattinen kanapasta. Tarvitset vain kanaa, parmesaanilastuja, tuorepastaa, tomaattimurskaa ja yrttejä! Nami! 

Sitten vielä pari otosta itsestäni:




T. Varpu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti