torstai 17. lokakuuta 2013

Ylikypsä possunen

Valmistin ylikypsää possua vihdoista viimein loppukesästä. En ollut aiemmin tuota herkkua itse valmistanut, vaikka se oli ollut agendalla jo pitkään. Lopputulos oli onnistunut ja siitä riitti syötävää usealle kerralle. Revitty possuni kesti pakastuksen hyvin ja söimme sitä lopulta kolme kertaa. Pitkä kypsennysaika lienee tämän ruoan haaste. Harvoin on aikaa koko päivää kypsennellä possupoloista.

pala kassleria (meillä vajaa kilo)

Rasva pitää lihan mureana ja kosteana.
pintaan hierotaan ennen paistoa:

suolaa
fariinisokeria
chiliä
cayennepippuria

Mausteita voi laittaa ihan omien mieltymysten mukaan. Tämä possu oli vähän tällainen hapanimelä ja ainakin allekirjoittanut tykkäsi lisätä suolaa sitten valmiiseen possuun ruokailun yhteydessä. Eli suolaisuutta en siihen oikein saanut.

Paistoin possua aamusta noin kello seitsemästä aina iltapäivään jonnekin viiteen saakka. Uunin lämpötila oli siinä 100 asteen tuntumassa. Parhaiten kypsyys selviää, kun ottaa lihan pois uunista ja repii sitä haarukalla. Kun possu on tarpeeksi ylikypsää, se lähtee irtoamaan helposti. Pidin possunpalaa paistopussissa uunivuoassa, jossa oli hiukan vettä pohjalla. Yhteen paistopussin kulmaan tein reiän (kuitenkin niin, että siitä ei pääse vesi sisälle pussiin).

Valmiin possun revin haarukalla suikaleiksi ja sekoitin joukkoon vähän aiemmin valmistamaani bbq-kastiketta. Sen ohje löytyy ribs-ohjeen yhteydestä täältä. Tarjoilin revityn porsaan sämpylöiden, coleslawn, kurkkujen, salaatin, bbq-kastikkeen ja majoneesin kera. Lisukkeena oli bataattiranskalaisia.
Ylikypsä possu on helppo repiä haarukalla suikaleiksi.
Isosta satsista riitti useaan ruokailukertaan.
Bataattiranskikset kyytipoikana.
Kurkkua, majoneesia, coleslawta, possua ja bbq-kastiketta.
Suosittelen lämpimästi kokeilemaan, kun aikaa on ja haluaa herkullista mutta helppoa syötävää vaikkapa illanistujaisiin.

Possun kimpussa:
Hilla

2 kommenttia:

  1. Johan tältä possuvastaiseltakin herahtaa vesi kielelle!

    VastaaPoista
  2. Luulenpa indeed, että tämä maistuisi sullekin!

    VastaaPoista