tiistai 20. elokuuta 2013

Grillattua siikaa

Lapissa lomaillessamme saimme mukavasti tuoretta siikaa verkoilla lähes joka päivä. Sitä sitten valmistimmekin sekä grillaamalla että savustamalla ja on se vain uskomattoman hyvää! Lounaaksi grillasimme yhden siian ja söimme ihan vain vihreän salaatin, fetan, tomaatin ja avokadon kera. Muuta ei tarvittu!

Grillisiika

1 perattu siika
1 sitruuna siivuina
suolaa
sitruunapippuria
tuoretta tilliä

Suolaa siika kunnolla sisältä ja ulkoa. Anna suolaantua mieluusti pari tuntia, jos mahdollista. Ripottele myös sitruunapippuria joka puolelle kalaa. Siian sisään laitetaan sitruunasiivuja ja tilliä. Nahkaan tein viiltoja, joihin valutin sitruunan mehua ja mausteita. Grillasimme ensin foliossa ja lopuksi otimme vähän väriä pintaan kalaan ilman foliota. Nahka palaa helposti grilliin kiinni, mutta ei haittaa, jos lihat eivät mene siinä mukana.

päälle:
n. 2-3 lehteä tuoretta salviaa silputtuna
n. 50g sulatettua voita
tilliä silputtuna
reilu loraus valkoviiniä
reilu puristus sitruunanmehua
hyppysellinen suolaa

Keittele em. aineksista liemi. Mausta ja maistele tehdessäsi, jotta maut asettuvat sopivassa suhteessa. Kaada lopuksi kalan päälle ja eikun syömään. Liemestä tuli varsinainen hitti kesän aikana ja se sopii hyvin myös savukalalle oli se sitten siikaa tai lohta. Salvian, voin ja sitruunan liitto on pyhä ja aion sitä tästäkin vaalia :)

Verkko vesillä
Nopea kesäkattaus jokinäkymin
Grillattu siika herkkuliemessä
Kalastajan emäntä:
Hilla

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti