sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Kyläilyä

Moi!

Menin eilen Oonan kanssa kaupungille shoppailemaan ja käytiin Amarillossa syömässä. Oli ihana vaihtaa kunnolla kuulumisia ja seurata samalla jääkiekon pronssiottelua. Syömisen jälkeen mentiin Oonalle, vaihdettiin vähän rennompaa päälle ja katsottiin Putousta. Lauantai-illoissa on parasta juuri se, että saa löhötä sohvalla hyvien ohjelmien parissa! Jäin Oonalle yöksi. Vietimme tavallaan myös ystävänpäivää vähän myöhässä. Tein Oonalle osana ystävänpäivälahjaa vihkosen, jossa on meidän yhteisiä muistoja ja kuvia. Oli niin ihanaa ja tavallaan haikeaa selata vanhoja kuvia ja muistella kaikkia niitä hauskoja hetkiä yhdessä. En voi muuta sanoa, kun että olen erittäin onnellinen omistaessani noin ihanan parhaan ystävän. Vaikka minulla on monta hyvää ystävää, Oona on oikeastaan ainut, jolle voin kertoa ihan kaiken ja jonka kanssa voin olla täysin oma itseni. Monista jutuista olen selvinnyt, koska Oona on ollut tukenani ja en voi kun vaan kiittää. Tiedän, että Oona luet tätä ja haluan vielä kerran sanoa, että olet oikeasti maailman paras!(: Hyvät ystävät ovat tärkeitä elämässä, muistakaa pitää heistä kiinni ja kertoa heille, miten tärkeitä he ovat! Mutta siiten takaisin viikonloppuun.  Tänään käytiin vähän kuvailemassa ja laitankin kuvamatskua tänne blogin puolelle. Oli tosi kivaa pitkästä aikaa olla yökylässä ja varmasti otetaan pian uusiksi, kunhan saadaan pahimmat koulujutut alta pois!













Oonan kissa se näyttää vaan joka kerta söpömmältä!



Aivan ihana viikonloppu tosiaan takana ja nyt jaksaa ainakin toivottavasti ahertaa vielä ensi viikon, sitten koittaisi ansaittu loma! Tsemppiä tulevaan työviikkoon ja ihanaa lomaa niille, joilla sellainen on:) Palaillaan taas pian!

-Varpu-


(Päivitin myös vähän esittelysivuani serkku, jos haluatte vilkaista)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti