Vietin pitkää viikonloppua Joensuussa, kun itsenäisyyspäivä tarjosi sille sopivan sauman ja nautin talvisesta menosta sekä joulutunnelmasta. Saunomista, liikuntaa, unta, hyvää ruokaa ja seuraa - niistä on rentouttava miniloma tehty! Varpun kanssa näimme jälleen pitkästä aikaa ja kokkailimme tuttuun tapaan taas ihan kiitettävästi :)
Saunan päälle paistoimme perjantaina pizzaa. Yritimme kopioida lempparipizzaamme Venetsiasta ja onnistuimme aika hyvin. Tosin eihän se nyt niin autenttiselle maistunut kuin ekana iltana Venetsian lämmössä. Olemme kuitenkin oppineet, että hyvä pohja, maukas tomaattikastike ja se aito mozzarella jo itsessään riittävät mainioon makuelämäkseen. Keittelimmekin siis tomaattikastiketta rakkaudessa (tosin valmispohjasta) lisäten yrttejä ja tilkan punaviiniä sekä valkosipuli. Päälle laitoimme rutkasti mozzarellaan, Parman kinkkua, kapriksia ja kirsikkatomaatteja. Namskis! Melkein pellillinen saatiin syötyä yhdessä illassa - lenkki oli paikallaan lauantaina :)
Herkkupizzaa: ohut pohja, täydellinen tomaattikastike ja raikkaat täytteet! |
Coq au vin |
Joensuussa oli oikein jouluisen lumista ja täytyy sanoa, että vähän haikea olo on, kun tänä vuonna en ole siellä joulua viettämässä. Mutta varmasti Alpeillakin on tunnelmallista ja mahdollisuus jouluun Joensuussa on taas vuoden kuluttua :) Kiitos vielä Varpu ihanasta viikonlopusta ja pian seikkaillaan taas ;)
t. Hilla
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti