Viimeinen kuukausi on ollut melkoista huisketta erilaisten matkojen ja muiden aktiviteettien suhteen. Olen käynyt Wienissä, Tallinnassa ja Tukholmassa sekä touhunnut kaikenmoista kotimaassakin. Tämä viikko on pakottanut ottamaan iisimmin, koska sain kauhean flunssan :( Joensuuhun yritän suunnata itsenäisyyspäivän aikaan. Silloin haaveissa olisi kokkailla Varpun kanssa kunnon illallissetti sukulaisille! Katsotaan mitä keretään :)
Wienissä olin lokakuun viimeisenä viikonloppuna. Meillä oli poikaystäväni kanssa oikein rentouttava viikonloppu, johon kuului paljon hyvää ruokaa, kulttuuria ja oleilua kaupungilla. Kävimme Mozart-konsertissa, ratsastusnäytöksessä, ihanissa kahviloissa ja ravintoloissa herkuttelemassa. Sää oli viileä ensimmäistä päivää lukuunottamatta, mutta sade ei haitannut ja viikonloppu oli mukava katkaisu syksyn ankeuteen.
|
Mozart-konsertissa |
Tallinnassa olin kahden päivän työmatkalla ja sekin reissu onnistui kivasti. Paljolti aika kului seminaarin merkeissä, mutta juhlaillallinen oli katettu mahtavaan uuteen Merimuseoon nimeltään Lennusadam, suosittelen ehdottomasti tutustumaan, jos Tallinnassa liikutte. Moderni museo kaikilla herkuilla :)
|
Museossa leikin Jane Bondia :) |
Tukholmassa olin risteilyllä parin ystävättäreni kanssa. Nautimme ruoasta ja tunnelmallisesti Tukholmasta yhden sunnuntain verran. Syötiin leivoksia vanhassa kaupungissa, kierreltiin kaupoilla ja lopuksi herkuteltiin italialaisessa ravintolassa, jonka pasta ja risotto olivat kerrassaan suussasulavia.
|
Tukholman vanhakaupunki |
Valitettavasti minulla on vähän ongelmia kuvien siirron kanssa ja en siksi pysty näyttämään mitään kivoja reissukuvia
tällä kertaa.. :( Lupaan yrittää korjata tilannetta piakkoin! Tein viime
lauantaina myös joulusinappia itse ja sen reseptin kuvan kera laitan tänne
pian. Suosittelen kokeilemaan! Ei ole yhtään hankalaa ja lopputulos oli hyvä.
Huomenna toivon olevani työkuntoinen ja illalla menen Samuli Edelmannin
joulukonserttiin Temppeliaukion kirkkoon. Sitä odotan todella kovasti! Viime
lauantaina kävin katsomassa myös Kaija Koota. Oli mukava keikka sekin.
Ihanaa joulunodotusta! Kohta saa oikeasti alkaa jouluherkkuja maistelemaan
ja sekös on kiva..glögiä on tullutkin jo juotua ja pipareita juustojen kera -
nams :)
t. Köhäinen Kummitus
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti